Tuntuuko joskus , että nimi Auschwitz saa ankeuden tunteen leviämään olemukseesi? Tuota Puolan eteläosassa, Krakovan kaupungin lähistöllä sijaitsevaa kuoleman leiriä on käsitelty niin monissa elokuvissa, kirjoissa, TV-dokumenteissa ja historiallisissa esityksissä. Leiri koostui kahdesta osasta, joista käytetään yhteisnimeä Auschwitz-Birkenau.
Romaani ”Auschwitzin tatuoija” ilmestyi vuonna 2018, alkuperäisnimeltään ”The tattooist of Auschwitz”, ja se on uusiseelantilais-australialaisen Heather Morrisin teos. Hän loi aluksi elokuvakäsikirjoituksen, joka perustui jo vuosituhannen alkuvuosina tehtyihin keskusteluihin entisen Auschwitzin juutalaisvangin kanssa.
Teoksen mallina on toiminut slovakialainen Lale Sokolov – parikymppisenä natsien tuholeirille joutunut mies, joka eli varsin iloista elämää kotikaupungissaan – kunnes kaikki muuttui.
Vireänä supliikkimiehenä Lale sattui olemaan oikeassa paikassa, kun vanha tatuoija valitsi itselleen apumiestä. Nopeaoppinen nuorukainen pääsi merkitsemään leirille saapuvia vankeja tatuoimalla heidän käsivarteensa tunnistenumeron. Kerran – ollessaan jo itse päätatuoija (saksaksi Tätowierer) – Lale sai eteensä Gitan, johon hän rakastui päätäpahkaa.
”Tatuoin numeron hänen käsivarteensa. Hän tatuoi nimensä sydämeeni.”
Romaani on todellinen uskon, toivon ja rakkauden korkea veisu. Leirin ankeus tuo julman kontrastin kahden nuoren juutalaisen syvenevään rakkaustarinaan. Usko selviytymiseen on usein tiukilla, mutta toivo paremmasta ja luja rakkaus pitävät heidät elossa aina siihen saakka, kun venäläiset sotajoukot valtaavat leirin.
Lale ja Gita ovat selviytyjiä. Heidän perheensä ovat hajonneet – useimmat tapettu. Koska kyse on tositarinaan perustuvasta teoksesta, heidän myöhemmät vaiheensa kerrotaan epilogissa heidän poikansa Garyn näkökulmasta.
Varsin rankasta aiheesta kertova romaani ”Auschwitzin tatuoija” on elokuvamaisen visuaalinen teos. On helppo nähdä mielessään tapahtumien kulku – miten epäinhimillisissä olosuhteissakin perusihmisyys säilyy. Vaikka välillä tuntuu, että kaikki ympärillä kaatuu, niin toivo elää. Ja rakkaus.
– Jukka Lappalainen, FM