Tuulenvire pöyhi niitosta. Pyöri kiihtyvllä vauhdilla ja tempoi mukaansa tukun heiniä. Nousi kiihtyvällä vauhdilla yhä ylemmäksi. Pian metsän ylle ja sen taakse. ”Tuulispää se vaan”, mummo selitti.
Pojalla on keltainen helleasu, kanalla keltaiset jalat. Eikä se ollut mikä tahansa kana, Ukki oli hakenut sen jonkun ison linnun pesästä. Kana seurasi poikaa kaikkialle, eikä sietänyt muita kanoja heidän lähelleenkään.
Naapurin tytöllä oli sininen mekko ja varissaappaat. Se kauhistui polulla kuhisevia muurahaisia. kääntyi hyppien ja pyörien takaisin kotiinsa. ”Semmonen tuulispää se ”, mummo tiesi.
Polunvarren nuoressa kuusikossa oli pesä, joihin poika ylsi. Heinissä vain muutama pieni muna. Ei se tuuli niin vähistä, enemmän niitä pitää. Poika keräsi munat kaikista yltämistään ja toi pesään kukkuraksi saakkka. Ja vielä kananmunan päällimmäiseksi.
Nyt tytöllä oli varrelliset saapikkaat ja kdessä kori. Hän haki mummolta munia. Mummo kääri kunkin munan vahvasti paperiin, ”Ettet vaan riko”.
Tyttö näki pesän ja pysähtyi. ” Mikä, mitä hullua”? ”No pesä.Ttuommosesta ne kaikki linnut, tuulispäät ja tuulispäätytöt. ”Hullu, ihan hullu. tuommosesta ei tytöt”. Tyttö tarttui poikaa kainaloista, pyöritti ja pyöritti ympäri ja ympäri. ”Hullu. Hullu, ihan pähkähullu”. Vasta kun jalat kosketti maata poika uskalsi avata silmänsä. Kaikki pyöri ja pyöri. Oli nojattava kuuseen, pidettävä molemmin käsin oksista ettei kaatuisi ja pyörisi mukana.
Kun metsä pysähtyi tuulispää keinui jo kaukana
– Kalevi Laukkanen