Tervehdys, kaikki sonettilaiset!

Myterää marraskuuta valostuttaa muutama mukava tapahtuma, joihin toivon sonettilaisten osallistuvan.
Leena Lievosen Horsmankukka-kirjan julkistamistilaisuus on kirjaston yläkerrassa pe 9.11.2018 klo 17. Leenan toivomuksesta Teemu Oinonen on tilaisuuden vetäjä. Lisäksi meitä sonettilaisia on lukemassa Leenan tekstejä.  Tilaisuuden alussa on kahvitarjoilu Anneli Laukkasen leipoman täytekakun kera.

Maananantaina 12.11.2018 Louhentuvassa tulee olemaan poikkeksellisen mielenkiintoinen Sonetti-ilta.  Kaikki lukuisasti mukaan, sillä tuolloin julkistetaan Sonetin uusi antologia.  Entisen tavan mukaan kullekin sonettilaiselle on varattu omat kappaleet tästä uudesta tuotoksesta. 

Tiistaina 27.11.2018 klo 15-17 esittelemme Sonetin toimintaa ja uutta antologiaa kirjaston aulassa. Sieltä antologian voi myös hankkia omaksi.  Lisäksi voi saada mukaan Sonetin toiminnasta kertovan esitteen,  joka on muokattu tänä syksynä.

Tavataan tapahtumissa! Terv Eila Pulkkinen, puh.joht. 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *