Syksyisessä iltatapaamisessa kävi vilkas keskustelu kirjoittajien teksteistä. Lassin teksti kertoi moposta. Tämä kulkupeli oli yleinen sodan jälkeen varsinkin maaseudulla, kun tiet olivat huonoja eikä autoja ollut paljon vielä. Mopolla oli monta nimeä, virallisestihan mopo oli moottoripolkupyörä, mutta moposta ja mopedista, joskus peräti mopetista puhuttiin.
Leon haikumainen runo Syksyn tuoksu kirvoitti monenlaisia ajatuksia, varsinkin runossa ollut keltaisen tuoksun lyhty– lause aiheutti mielenkiintoisia mielleyhtymiä.
Paula taas sai omalla Syksyn tuoksu– kirjoituksellaan meidät kaikki muistelemaan ensimmäistä koulupäivää, koulumatkaa ja opettajaa. Tärkeän oloiset aikuiset, kuten opettaja, pukeutuivat hyvin, tuoksuivat hyvälle ja puhuivat eri tavalla kuin me. Sitäkin tekstissä pohdittiin, millaista vastakaikua sai iloinen pikku tyttö punaisen laukkunsa kanssa hyppelehtimässä naapuritalojen ohitse. On syntiä olla liian punainen ja iloinen, muuan naapuri sanoikin viitaten sota-ajan ankeisiin jälkimaininkeihin. Uusi sana joillekin osallistujille oli purupihka, jota Paulan tekstissä oppilaat mielellään keräsivät suuhunsa.
Samaa ekaluokkalaisen muistelusta oli Eilan tekstissä, jossa punaisen plastiikan haju tuntui vieläkin niiden kuuntelijoiden nenässä, jotka olivat saaneet aikoinaan sitä haistella joko oman tai kaverin koululaukun muodossa.
Raili taas muisteli, miten tiukkaa aikoinaan oli hänen opiskelunsa ammattiin ja kuinka siinä oli monesti tuuria, että hän pääsi Jyväskylään opiskelemaan luokanopettajaksi.
Illan keskustelussa olivat mukana myös Kalevi, Sirkka, Martti ja Hannele
