Syksyisen tiistai-illan pääaiheesta, Pöytä, saimme kuunnella Leon kirjoittaman tarinan. Tammisen pyöreän pöydän ääressä oli tehty monenlaisia sopimuksia vuosikymmenten aikana, se oli kuullut tarinoita ja sen pintaa oli kulutettu paperiarkeilla ja hihansuilla, ruokailu- ja juomavälineillä. Pöydän jykevät, massiiviset jalatkin olivat kokeneet kolhuja. Viimeisimmän palveluksen pöytä teki neljälle sopimusneuvottelijalle, jotka sen ääressä päättivät, kuinka pandemia oli vihdoinkin ohitse.
Metsäretki-aihe oli saanut sekä Lassin että Janin kertomaan menneistä reissuista metsään ja lakkasuolle. Kummankin tarinasta löysimme sivujuonteita, elämän vääjäämätöntä hitaammaksi muuttuvaa kulkua, luonnon monimuotoisuutta, sen kauneutta. Lassi mietti, olivatko polut muuttuneet huonommiksi aikojen kuluessa lapsuuden metsissä- vai oliko itse muuttunut kömpelömmäksi? Jani seurasi notkean naisen keveää kulkua upottavalla lakkasuolla ja suon reunalla ahkeroivia muurahaisia mättäällään.
Parasta kuitenkin oli, että metsän pienimmät eliöt, hirvikärpänen ja muurahainen nousivat sekä kirjoituksissa että keskustelussa pääosaan. Toinen inhokkieläimenä, jota ei luonnossa tarvittaisi, toinen hyvinkin tarpeellisena ahkerana uurastajana, luonnon tasapainon ylläpitäjänä.
Laurin runot Elvis ja Sininen sydän käsittelivät nuoruutta ja sen vaikeuksia ja näyttämisen halua. Martti taas pohti jutussaan Kissan viikset paitsi kissan viiksiä, myös urospuolisten ihmisten nenänaluskarvoja ja ennen kaikkea rintakarvoja ja niiden vaikutusta omaan elämään. Nämä runot ja tarinat löydät tekstigalleriasta.
