Kirjoittajapiirin vetäjänä oli Teppo Kulmala ja illan aiheena Kello käy. Aihe olikin innoittanut monia kirjoittajia pohtimaan ajankulua ja itse kelloa esineenä. Esimerkiksi Sirkka Kainulainen kuvaili tekstissään lapsuuden aikaista tapahtumaa, kun tuvan kello oli yöllä pysähtynyt ja radiostakin patterit loppuneet. Pieni koululainen ei ollut aivan varma, ehtiikö varmasti kouluun ennen tuntien alkua. Varmuuden vuoksi oli lähdettävä aikaisin hiihtomatkalle ja niinhän siinä kävi, että tyttö joutui kouluun liiankin hyvissä ajoin.
Lassi Rönkkö pohti yleisesti kellon käyttöä ja sen ilmoittamaa ajankulua omassa tekstissään. Aika on rahaa, todettiin. Niinpä ajan kulku aiheuttaakin monenlaista kiirettä ihmisen elämässä.
Jussi Aulis luki runonsa Sumu, joka oli mainio, jokainen sana runossa oli kohdallaan. Runossa oli salaperäisyyttä, siinä kirjoittaja ehkä haki omaa itseään.
”Kaukokirjoittajamme” Anja Rusisen teksti liitetään Tekstigalleriaan kuvan kera. Hänen tekstinsä on syvällistä pohdintaa arjen ajan perspektiivistä. Kun Eila alkoi lukea Anjan tekstiä, kahvion kello löi kaikuen yhdeksäntoista. Se muistutti konkreettisesti illan aiheena olemisestaan. Tekstin mehukas kerronta ja satiirinen ote kertoo, kuinka ihminen kokee yhteiskunnan ympärillään.
Pohdinnan lopuksi todettiin, miten suku on keskiö, jonka kautta voi tarkastella yhteiskuntaa, sen historiallisuutta ja nykyisyyttä. Sukututkimusta kannattaa siis harjoittaa.
Hannele Laukkanen toi iltaan omanlaisensa tarinan, joka kertoi naisesta kaupassa, myyjästä, ostettavana olleista pyyhkeistä, niihin kiinnitetystä logosta ja ja mutkikkaasta lopputuloksesta. Tämä surrealistinen, outo tarina oli ehkä uni, ehkä valveuni. Oliko naisella joku pimeä puoli, joka tuli kaupassa käyttäytymisessä esiin?