2013 ilmestyi Ville Kivimäen teos Murtuneet mielet. Se perustuu hänen englannin kieliseen väitöskirjaan ja kertoo suomalaisten sotilaiden hermoista 1939-1945 sotien aikana. Kirja alkaa lääketieteen kandidaatti Urpo Viinikan sotapsykoosista ja hänen hoidostaan, joka päättyi teloitukseen 25.8.1944 yhdeksän päivää ennen aselepoa.
Kirjan alku pakotti minut jotenkin lukemaan teoksen läpi ja vaikka olen lukenut ainakin kymmeniä sotaromaaneja en ole osunut koskaan kirjaan, joka kertoo varsin totuudenmukaisesti sotien aikaisista sotilaiden mielten järkkymisistä ja niiden seuraamuksista.
Yleensähän sotakirjat käsittelevät miten sankarillisia olivat kirjoittajan oman maan sotilaat ja miten avuttomia naapurin taistelijat omiin verrattuna. Hermonsa menettäneitä omia ei mainita koskaan, vaikka heitä oli omissa niin kuin vieraissakin joukoissa jopa tuhansittain. Myös meidän pieni isänmaamme on niitä kamarallaan taisteluttanut. Kivimäki on kirjoittanut asiat siinä järjestyksessä mitä hän on silloisista sotapäiväkirjoista ja muista lähteistä eteensä saanut. Ilman mitään korulauseita ja sankaritarinoita, joita kirjastot ovat tulvillaan.
Sotien aikana varsinkin henkisesti haavoittuneet yritettiin tavalla tai toisella parantaa ja tänä päivänä niistä keinoista useimmat ovat tuomittu väärinä tapoina hoitaa henkisesti sairaita potilaita. Kun kirjan lukee tulee minun ikäiseni lukijan mieleen ne sodista palanneet miehet, jotka jatkoivat rauhan tultua entistä elämäänsä. Kukaan ei tiedä, miten sota oli muuttanut hyvätkin miehet järkyttyneiksi pienistäkin asioista. Raittiista oli tullut alkoholi suurkuluttaja ja rauhallisista väkivaltaisia perheen pieksäjiä. Rintamilla oli hermonsa menettäneet jättäneet aseensakin ja paenneet Suomen metsiin. Silloiset hoitotoimenpiteet olivat järkijään kokeiluhoitoja ja hyvin useiin mies palautettiin rintamalle, vaikka hänen paikkansa olisi ollut sairaalassa tai kotona kaukana taistelupaikoista. Osa ammuttiinkin.
Sota on aina sotaa ja sitä kaunistelleen niin elokuvissa kuin kirjoissakin. Murtuneet mielet on kieltämättä raskas luettava. Mutta kettä kiinnostaa sodan todelliset kasvot, kirja antaa totuuden mukaisemman kuvauksen niin sotien ajoista kuin hieman sodissa kaatuneidenkin elämästä. Sattumalta itse kuulun vielä sodan kokeneen joukon viimeisiin elossa oleviin ja muistan hyvin terveinä palautettujen miesten jatkuvat tappelut ja useat tapotkin heti sodasta palattuaan aina 1980 luvulle saakka. Useimmalle rintamamiehelle alkoholi oli aine, joka sai heidän kätketyt.
painajaiset palaamaan . Kirja ei niistä kerro, mutta panee silloin eläneen miettimään mistä silloiset käytöksen omalaatuiset asiat oikein johtuivat. Kukaan ei tiedä, miten moni sodan kokenut olisi tarvinnut kipeästi psykiatrista hoitoa, mutta niin sitä vaan elettiin ja aikanaan jokainen enemmän tai vähemmän sairaskin on aikojen saatossa poistunut riveistä. Kuka jaksaa, kannattaa Murtuneet mielet lukea. Kirja antaa todellisen kuvauksen sotaan liittyvistä tärkeimmistä henkisistä sairauksista.
18.1.2021 Martti Heikkinen