Sanotaan, että hyvä lähteä, parempi palata. Lähtiessä odotukset ja sievoinen jännitys. Palatessa väsymys, muistot mieli-ehkä valokuvinakin. Kuvat usein itsestä ja kumppanista todisteeksi, että siellä ja sielläkin on käyty. Oheinen kuva on poikkeus, kuten ehkä toteatte. Se ei esitä minua, eikä vaimoani Anneliakaan.
Oli pilvetön lentosää Kyproksen kartalla. Napautus olkaan, kamera ja tuntematon. Käsitin, että vikaa oli hänen kamerassaan. Totesin paristojen olevan tyhjät. Hänellä oli varaparistot, mutta ei osannut vaihtaa. Minä osasin.
Seuraavana päivänä tapasimme jälleen. Hänellä oli taas asiaa. Nyt kameran kortti oli täynnä. Neuvoin ostamaan uuden ja isomman. Ei aikonut, vaan pyysi minua kuvaamaan haluamiaan kohteita. Niin siinä sitten kävi. Pari päivää lomasta ja liki yökin.
Tarkemmin yritin kuvata auringonnousua Genesaretin järven takaa. En ollut tietoinen sen nousuajasta. Tiesin vain, että se pulpahti yks kaks ylös ja siksi menin turhan aikaisin kattoterassille. Tosin näinhän myös kaupungin heräämisen uuteen päivään siinä samalla. Ensimmäisen ruskotuksen ilmestyttyä saapui toimeksiantajanikin aamutakissaan terassille vanavedessään muutama muukin aamuvirkku. Kaikki siis hyvin.
Eräs tehtävä olisi ollut kuvata auringon noususäteet järven pinnalla. Ranta sinänsä oli hyvin hoidettu nähtävyys, mutta rajansa oli yötyölläkin. Ehdotin, että hän ottaisi toisen kamerani ja menisi kuvaamaan yksin. Onneksi niin tapahtui.
Matkaohjelmaan kuului viikko Kuolleellamerellä. En Gedin majoituskibbutsi osoittautui parhaaksi aikaisemmista matkakohteista. Kun saavuimme perille, toimeksiantajani loikkasi bussista ulos ja alkoi huutaa. – Mieheni, mieheni! juosten näkemäänsä suureen kaktuspuistoon. Minä juoksin perässä. Muut ihmiset bussissa jäivät katsomaan jälkeemme ymmällään.
