Mies jättää pyöränsä nojaamaan pihakoivuun, kävelee nurmettuneen pihatien ja istuu ulkorapulle.
Aurausviitoitus oli hänen jokasyksyinen työnsä. Istutusreikä karikkoiseen, jäiseen penkereeseen oli työn takana. Tiellä enää vähän liikennettä. Yksinäinen nainen pysähtyy, laskeutuu pyörältään ja jää katsomaan rautakangen edestakaista iskevää liikettä.
– Miten se sattuu aina samaan reikään?
– Miksi ei sattuisi?
– Ihanko aina ja missä tahansa?
Kysymys saa miehen hämilleen. Nainen ehtii nousta pyörälleen ennen vastausta.
– Keittäisitkö kahvit?
Nainen lähtee ja huikkaa mennessään:
– Poikkea palatessasi!
Mies näkee naisen talon ja osaa poiketa.
Poikkeaa vielä, kun verhot ovat jo tiiviisti ikkunoissa ja ovella varsiluuta.
Termospullossa tilkkanen kahvia. Ei kuumaa, lämmintä vielä.
Kalevi Laukkanen