Kirjoittajapiiri 3.5.2022

Piiri kokoontui tiistai-iltana yhdentoista kirjoittajan voimin kahville ja lukemaan omia kirjoituksiaan.

Illan aluksi Teppo Kulmala kertoili omasta juuri ilmestyneestä kirjastaan Omenapuun katolla. Hän on kirjoittanut teoksen yhdessä muusikko, kulttuurivaikuttaja ja kriitikko Kikka Laitisen kanssa. Teos on syntynyt näiden kahden taiteilijan välillä olleesta kaksivuotisesta kirjeenvaihdosta, niiden asiasisällöistä, omasta elämästä.

Kirjailija, kulttuurikriitikko Teppo Kulmala
Omenapuun katolla

Lisäksi illassa kuultiin Martin mietelmiä maailmanmenosta vappupäivänä 2022. Lassi kertoi jatkotarinaansa keväisestä jäillä kulkemisesta. Teemulla on myös jatkokertomus työn alla, ja siitä hän luki nyt osion yhden miehen hukkumisesta ja ruumiin löytymisestä.

Sirkalla oli mielenkiintoinen syväluotaus erääseen vanhaan valokuvaan, jonka hän oli löytänyt kuva-albumeittensa välistä. Kuvassa istuvalle vakavailmeiselle naiselle ei tiedetty nimeä eikä mitään hänen historiastaan. Analyysissaan Sirkka kuvitteli naiselle ammatin ja elämänkin jonnekin edellisen vuosisadan alkuun. Naisen ympäröimä miljöö valokuvineen tuli myös sanoitettua.

Leo puolestaan oli kirjoittanut illan pääaiheesta Siitä en saanut silmiäni irti. Kertomus koski pikkupoikaa, joka oli huomannut lelukaupan ikkunassa lelun, jonka hän halusi saada itselleen.

Kirjoittajapiiriin tuli myös tutustumaan uusi kirjoittaja Hannele. Jospa saamme hänestä uutta ja vetreää vahvistusta toimintaamme!

Sihteeri Hannele Laukkanen