Heti ensimmäisen nyppylän jälkeen huitoo kaksi sinistä miestä punaisen lätkän kanssa ja viittoilevat voimakkaasti, että paikka on tuossa levikkeellä. Onhan niitä toteltava, kun ne niin tosissaan vilkuttelevat. Ja työntävät tulppaa heti suuhun.
Yritän jossain välissä selvittää, miten tavaton kiire minulla on kaupunkiin.
He rupeavat kiinnostumaan enemmän minun autovanhuksesta kuin minusta. He kiertävät ympäri, koputtelevat peltejä ja potkivat renkaita. Ne eivät uskalla puhua minulle mitään. Harmittaa jo niin tuskasesti. Niinpä sanon kovaan ääneen, että minulla olisi oikeasti kiire, mutta ne vaan jatkavat touhuamista auton ympärillä mykkänä kuin laho kanto.
— Onkos papereita? kysyy ensimmäinen sinipukuisista.
— Onks ajokorttia? kysyy toinen pommittaja.
— Onhan niitä, mut kotona. —Siks toiseks minulla olis turkasen kiire kaupunkiin runoja rustaamaan ja pitäis vielä hakee toinenkin vestelijä matkanvarrelta.
— Täh?
Kumpikin tuijottaa minua pitkään ja sitten autoa, kääntävät päänsä ja työntävät paperit salkkuunsa ja toinen heistä tokaisee omituisella äänellä: — Hyvää matkaa!
– Anja Rusinen