Kaupungin lännen puoleisella sivustalla asvaltilla päällystetty katu päättyi yhtäkkiä soratiehen. Kadun varteen kohonneet kerrostalot jäivät taakse. Ihmisten kulku-ura jatkui kuoppaisena soratienä. Kerrostalot vaihtuivat kahteen omakotitaloon. Rakentamattomalla maalla kasvoi silmänkantamattomiin voikukkia.
Aamiaisen syötyään työnantaja ilmoitti tytölle, että tänään on pottukolinapäivä. Naisella oli kiire onnikkaan. Hän sitaisi huivin päähänsä, suikkaisi suukon vauvan päälaelle ja meni. Tyttö säikähti. Mikä on pottukolina? Onneksi alakerran miehen hoitajalla oli parempaa tietoa herrasväen ruuista. Helpotus humahti tytön lävitse. Pottumaitoahan se oli.
Tyttö juoksi mutkaista ja kivistä polkua mäelle. Polku myötäili mummolan peltojen reunamilla suurten kivikasojen ohitse mummolan pihaan.
– Ukki, ukki! Sinulla on paljon kauniita kukkia pellossa!
– Älä kehu niitä kauniiksi, ne ovat pellon tuho!
Tyttö jäi tuijottamaan kaukaisuuteen. Kai niitä sitten saa kerätä?
Mies tuli rautakaupasta peräkärri täynnä pihanhoitoon hankittuja tarvikkeita. Nainen astui kuistille ja pyyhki käsiään esiliinan helmaan.
– Muistitko kaikki?
Mies vilkaisi kumppaniaan ja alkoi nostella kärriä tyhjäksi:
– Puutarhamultaa, kalkkia, kanankakkaa, nurmikon siementä, lehtiharava, ruohonleikkuukone —- ja tämä!
– Mikä tämä?
Naisen ilme oli tympääntynyt. Taas se toi sellaisen vehkeen, josta ei tiedä, mikä se on ja mihin sitä käytetään.
Mies nousi kuistin alemmalle portaalle ja heilutteli esinettä, joka oli kuin pieni sorkkarauta. Hän katsoi naista syvälle silmiin.
– Tätä tarvitaan sitten, kun nurmikko kasvaa ja ne keltaiset kukat nousevat pintaan. Tämä meidän tonttimmehan on vanhaa peltomaata. Olen satavarma, että jos emme ehdi heti alkuvaiheeseen, olemme menettäneet pelin!
Pelin ja pelin, kas, kun ei spekuloinut, kumpi voittaa yksi-nolla vaiko kaksi-kaksi! Nainen käännähti kannoillaan ja meni sisälle. Seinällä riippuvassa valokuvassa oli hän itse pienenä. Voikukista solmittu seppele vaaleilla hiuksilla.
