Kellontekijän tytär

HANNELE lAUKKANEN lUKUELÄMYS 2020

Kellontekijän tytär. The Clockmaker’s Daughter. Kate Morton. Suom. Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen. Kustannusosakeyhtiö Otava. 2018.

Australialainen kirjailija Kate Morton (s.1976) on uusi tuttavuus, jonka kohtasin etsiessäni iltalukemista kaupan pokkarihyllyltä. Mortonin tapa kietoa kummitustarinan sisälle monen vuosisadan mysteerit, ja sijoittaa ydinmiljööksi Thamesin varren pikkukylän kartano oli kiehtova, mystinen ja paikoin jännittävä. 

Kiemuraista kujaa ja halki kukkaisen kedon he juoksivat jokea kohti; oli kädessä miekka, ja salaisuuksien viitta verhonaan hohti.

Kaikki alkoi siitä, kun lontoolainen arkistonhoitaja, Elodie, löysi toimistonsa ullakolta laatikon, jonka sisällä oli paitsi sekalaisia toimistotarvikkeita, myös asianajotoimiston perustajan tallettama olkalaukku. 

Olkalaukku oli 1800-luvulta, käsin nahkasta tehty, korkealaatuista käsityötä. Laukusta löytyi nimikirjaimin varustettu musta päiväkirja, messinkinen viktoriaaniselta ajalta oleva kynäkotelo ja vihreä nahkainen asiakirja. 

Asiakirjakansion sisältö hämmästytti Elodieta. Hän oletti ilman muuta, että kansiossa on jotain papereita, testamentteja ehkä, mutta sieltäpä löytyikin siro, kämmenen kokoinen, hopeinen valokuvakehys. Kehyksessä oli naisen valokuva, nuori, pitkät hiukset nutturalla. Valokuvan nainen tuntui katsovan suoraan silmiin älykkäästi ja uhmakkaasti. Hän oli pukeutunut aikakaudestaan hieman poikkeavaan vaaleaan, puhvihihaiseen väljään asuun. Merkillepantavaa kuvassa oli myös, että nainen ei istunut sohvalla eikä lavastuskankaan edessä, kuten silloin, viktoriaaniseen aikaan oli tapana, vaan hän oli ulkona, tiheän kasvillisuuden keskellä. Valoa ei ollut kohdistettu naiseen, kasvillisuus ilmensi liikettä ja elämää. Kuvan vaikutelma oli Elodien mielestä päihdyttävä. 

Mainittakoon, että vaikka 1700-luvulla Saksassa saatiin näkyviin Camera obscuralla kuvia hopeanitraattiliuoksessa kostutetulle paperille ja nahalle, ne eivät jääneet pysyviksi.  Vasta vuonna 1839 Ranskan tiedeakatemia osti Louis Daguerrelta oikeudet daguerrotypiaan ja vapautti näin valokuvauksen koko maailman käyttöön. Mortonin teoksessa esiintyvät kuvataiteilijat närkästyivät valokuvauksen tuomasta helppoudesta tallentaa aikalaiskuvia, koska useimmat heistä elättivät itseään ja perhettään muotokuvia maalaamalla.
Rakkaustarinana alku on lupaava: Kahden sivun välistä luiskahti esiin jostain muualta irti repäisty paperinpala, jonka poikki kiiti yksi ainoa rivi. Rakastan häntä, rakastan häntä… Jos en saa häntä omakseni, tulen varmasti hulluksi, sillä kun en ole hänen seurassaan, pelkään…
Mortonin teoksessa on hengästyttävä määrä ihmisiä ja tapahtumia eri vuosisadoilta. Aluksi lukijasta tuntuukin, ettei paikoissa ja tapahtumissa tahdo pysyä mukana. Poukkoilu myös eri ympäristöihin useasti aiheutti sen, että kirjaa piti selata taaksepäin ja muistutella mieleen, missä oltiin menossa ja kuka olikaan nyt puhevuorossa.
Pidin silti Mortonin tavasta marssittaa kertojia esiin luvuittain. Erityisesti pidin kartanon kummituksesta, joka alkoi vähitellen kuljettaa tarinaa mielensä mukaisesti. Parasta teoksessa oli viimeisten lukujen tarinointi. Vasta silloin selvisi pääkertojan henkilöys ja se, mitä hänelle eräänä kesäisenä yönä vuonna 1862 tapahtui. Tarinan loppu toi lukijan eteen monenlaisia tunteita. Elodien henkilökohtaisen elämän myllerrykset taisivat saada onnellisen lopun. Myös kummitus ja hänen ympärillään olleet ihmiset pääsivät ehkä viimeinkin rauhaan arvoitusten selvittyä.
Sanon ehkä, sillä: Sen tiedän varmasti, että olen täällä, kun he palaavat. Olen täällä vielä silloinkin, kun he ovat lähteneet ja seuraavat vieraani saapuvat.

Mortonin muita suomennettuja teoksia:
Paluu Rivertoniin, 2012 Bazar, suom. Hilkka Pekkanen, ilmestyy uudelleen Otavan kustantamana 2019
(House at Riverton, 2006)
Hylätty puutarha, 2014 Bazar, suom. Hilkka Pekkanen
(The forgotten garden, 2008)
Kaukaiset hetket, 2015 Bazar , suom. Natasha Vilokkinen
(The distant hours, 2010)
Salaisuuden kantaja, 2016 Bazar, suom. Hilkka Pekkanen
(The secret keeper, 2012)
Talo järven rannalla, 2017 Bazar, suom. Hilkka Pekkanen
(The lake house, 2015)