Tulin, näin ja kuulin nimen,
koukkuun jäin tuon hirtehisen.
Itsekseni ajattelin, vähän runon riipustusta.
Mietiskelin, uskottelin, onko ilo vaiko tuska,
sanat paperille laittaa,
kenties lemmen peistä taittaa.
Aiheet päässä pyörii, kiertää,
niin kuin kivi jalkaa hiertää.
Heti alkuun tämä heppu,
huomas’ ettei tyhjä reppu
hartioita paljon paina,
näinhän se on ollut aina.
Koukkuun jäin en tiedä miksi,
kuulin nimen Sonetiksi.
– Martti Heikkinen